Torikoordinaattori saa arvokasta työkokemusta

3.10.2008 | 23:00

Noora Matikaisen työharjoittelu johti Mikkelin Mahdollisuuksien tori -koordinaattorin tehtäviin. Tehtävässä oppii hoitamaan useaa asiaa yhtä aikaa.

Toiminnanjohtaja Hilkka Lappalainen tarjosi hänelle torikoordinaattoripestiä joulukuussa. Mimosalla oli toista vuotta torin järjestämisvastuu.

''Lähdin ilomielin mukaan koordinoimaan Mikkelin Mahdollisuuksien toria 2008. Valmistuin sopivasti joulukuussa 2007 kulttuurituottajaksi Mikkelin ammattikorkeakoulusta. Helmikuussa aloitimme tämän vuoden torisuunnittelun'', Matikainen kertoo.

Alussa haasteena oli perehtyä Mahdollisuuksien toriin tapahtumana. Millainen se on, millaiset ovat tapahtuman tavoitteet ja miten tapahtuma on toteutettu Mikkelissä edellisinä vuosina.

''Tähän upposi aikaa, mutta tietenkin urakka kannatti, jotta sai kokonaiskuvan tapahtumasta ja pääsi kunnolla suunnittelemaan ja toteuttamaan. Haaste oli myös se, miten saisi Mahdollisuuksien torin erottumaan edellisvuosina järjestetyistä toreista ja tuomaan tämän vuoden toriin taas jotakin uutta piristystä.''

Kulttuurien kirjo näkyy Mikkelissä

Kaupungissa toimii lukuisia järjestöjä ja yhdistyksiä ja oppilaitokset tekevät paljon yhteistyötä eri maiden kanssa. Heillä on meneillään monenlaisia ja erityyppisiä kansainvälisiä projekteja ja hankkeita. Lisäksi kansainväliset opiskelijat täyttävät Mikkelin kaupunkielämän syksyisin.

Matikainen kertoo, että Järjestöt lähtivät toritapahtuman suunnitteluun mukaan innolla ja moni järjestö tiedustelikin jo ennen varsinaista yhteydenottoa, että pääsisivätkö mukaan Mahdollisuuksien torille taas tänäkin vuonna.

''Saimme tapahtumaan mukaan myös uusia järjestöjä, mikä on aina erittäin positiivinen ja mukava asia'', hän kiittelee.

''Järjestimme Mimosassa kevään aikana neljä järjestötapaamista, joissa suunnittelimme yhdessä tämän vuoden toria ja kävimme läpi ihan käytännön asioita tapahtuman suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyen."

Kesän 2008 hyvä meininki

Tämän vuoden tori järjestettiin sitten pitkän suunnittelun tuloksena niin, että tapahtumapaikkana toimi Mikkelin kirkkopuisto, joka osoittautui vehreiden puiden, kauniiden kukkaistutusten ja esiintymislavan keskeisen sijainnin kannalta todella toimivaksi ja miellyttäväksi paikaksi.

''Mahdollisuuksien torin lavaohjelma järjestettiin nyt 'nonstoppina' mikä toi vauhdikkuutta ja tekemisen meininkiä tapahtumaan. Toisaalta pienet tauot ohjelmassa olisivat jatkossa paikallaan, jotta torivierailla jää enemmän aikaa myös torikojuissa kiertelemiseen. Tässä haastetta seuraavalle koordinaattorille!'' yllyttää Matikainen.

Kirkkopuistoa kehuttiin mukavana ja viihtyisänä tapahtumapaikkana ja ohjelmaa kiiteltiin värikkyydestä ja monipuolisuudesta. Aurinkoinen sää sai erityisesti hyvää palautetta.

Miellyttävin yllätys tietysti torikoordinaattorille kuin varmasti kaikille mukana olleille järjestöille ja Mimosalle oli se, että tapahtumassa oli tänä vuonna huomattava määrä kävijöitä.

''Myös tapahtumavieraiden ennakkoluuloton ja positiivinen asenne lämmitti mieltä kovasti ja lämmittää edelleenkin.''

Koordinaattorina toimimisesta hyötyä uralla

Noora Matikainen on aloittanut sivutoimiset tapahtumatuottajan matkailun ohjelmapalveluiden ammattitutkinnon ammattiopinnot Mikkelin ammattiopistossa aikuiskoulutuksen puolella. Opinnot kestävät ainakin vuoden verran.

''Koska olen valmistunut kulttuurituottajaksi taide- ja kulttuurikasvatuksen puolelta, on nyt alkaneiden tapahtumatuottajan opintojen kannalta varmasti hyötyä tapahtumakoordinaattorin työtehtävistä ja etenkin Mahdollisuuksien tori tapahtuman suunnittelusta ja toteuttamisesta'', Matikainen arvelee.

Vapaaehtoisia tarvitaan torien toteutukseen

Mahdollisuuksien torit järjestetään vuosittain yli 20 paikkakunnalla. Paikalliset järjestöt vastaavat torien järjestämisestä.

Toiminnasta Kiinnostuneet voivat tutustua paikkakuntansa omaan torisivuun ja siellä mukana olleisiin järjestöihin. Järjestötoimintaan mukaan lähteminen on tapa päästä mukaan toimintaan.

Mahdollisuuksien torit ovat ilmaisia yleisötapahtumia, joiden tavoitteena on herättää suomalaisten kiinnostus maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen. Järjestöt ja muut toimijat tuovat tapahtumassa esille köyhyyden ja epätasa-arvon syitä ja kertovat, mitä jokainen ihminen voi halutessaan tehdä näiden poistamiseksi. Mausteena on eri maiden kulttuuria ja herkkuja.

Mahdollisuuksien tori -verkostoa koordinoi Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry.

Lisätietoja: Kepa ry / Eeva Vekki

info@mahdollisuuksientori.fi

p. (09) 584 23 282

Jaa