Partiolaiset myivät tekemiään linnunpönttöjä kehitysyhteistyön hyväksi Savonlinnassa

Erja Järvisalo 26.5.2009 | 23:00

Savonlinnan Mahdollisuuksien tori lauantaina 23.5. onnistui sekä sään että muiden puitteiden puolesta hyvin. Tapahtumaan osallistui 33 yhdistystä ja toimijaa. Tapahtumassa julkistettiin ja palkittiin Etelä-Savon ympäristöteon 2009 saaja, dokumentaristi Juha Taskinen.

Palkinnon perusteena oli Taskisen Saimaan järviluonnon ja saimaannorpan hyväksi tekemä pitkäjänteinen ja hellittämätön työ. 

Savonlinnan kehitysmaayhdistyksen nuoret järjestivät tietoiskun Green Belt Movementista ja yllätysohjelmana Savonlinnan burmalaiset maahanmuuttajat esittivät sadonkorjuutanssin ja burmalaisen kansanlaulun.

Virallisen toripuheen piti kansanedustaja Heli Järvinen, joka puheessaan myös vetosi järjestökenttään ympäristöasioiden huomioimisessa jokapäiväisissä valinnoissa. 

Tapahtumaan osallistuneet yhdistykset esittelivät toimintaansa, houkuttelivat uusia jäseniä ja keräsivät varoja hyväntekeväisyyteen. Yhdistyksillä oli myös omaa ohjelmaa lavalla ja torialueella.

Meripartiolippukunta Savon Saukkojen partiolaisten tekemät tyylikkäät linnunpöntöt olivat yksi suosituimmista myyntiartikkeleista. Tuotot partiolaiset lahjoittivat Suomen ja Senegalin partiolaisten kehitystyöprojektiin.

 

 

Jaa