Kepan tuki
Mahdollisuuksien torien järjestämisestä vastaavat paikalliset kansalaisjärjestöt. Eri paikkakuntien Mahdollisuuksien toreille osallistuvat järjestöt ja muut toimijat muodostavat valtakunnallisen toriverkoston, jota koordinoi Kepa ry.
Kepa edistää torien valtakunnallista yhteistyötä, tuottaa yhteistä materiaalia ja osallistuu verkostoon hyväksyttyjen torien järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin.
Kepa tukee Mahdollisuuksien tori -tapahtumia järjestämällä verkostotapaamisia, antamalla neuvontaa ja osallistumalla tiedotukseen ja markkinointiin sekä myöntämällä taloudellista tukea. Tukimuotoja voivat hyödyntää Mahdollisuuksien tori -verkostoon hyväksyt tapahtumat.
Kepan tuen edellytys on, että torijärjestelyistä vastaava järjestö noudattaa Mahdollisuuksien tori -verkoston sääntöjä.
Verkostotapaamiset ja koulutus
Kepa järjestää verkostotapaamisia Mahdollisuuksien torien järjestäjille noin neljä kertaa vuodessa. Näin tuetaan paikkakuntien edustajien keskinäistä ajatusten vaihtoa ja yhteistyötä.
Kepa tarjoaa torijärjestäjille koulutusta vaihtuvaan toriteemaan, globaaleihin kehityskysymyksiin sekä tapahtumajärjestämiseen liittyen. Saatavilla on myös tukea ja vinkkejä toriohjelman suunnitteluun, etenkin teeman esiin tuomiseen toreilla.
Tapahtumien välisen yhteistyön lisäämiseksi torien järjestäjien matkakulut muiden torien suunnittelukokouksiin ja itse toritapahtumiin voidaan korvata sopimuksen mukaan. Lisätietoa järjestökoordinaattorilta, ks. yhteystiedot.
Materiaalit
Kepa tarjoaa materiaalia tapahtuman ohjelman suunnitteluun, kerää ja jakaa tietoa ohjelmaideoista sekä mahdollisista esiintyjistä. Lisäksi Kepa tiedottaa muiden järjestöjen ja tahojen kampanjoista ja näyttelyistä, joita voidaan hyödyntää Mahdollisuuksien tori -tapahtumassa.
Kepa tuottaa aineistoa Mahdollisuuksien torien tiedotukseen ja markkinointiin. Kepa tarjoaa muun muassa julisteita, esitteitä, banderolleja ja t-paitoja. Lisäksi verkoston käyttöön on laadittu käsiohjelmapohjia, tiedotepohjia sekä lehti-ilmoituspohja.
Materiaaleja tilatessa tulee käyttää materiaalien tilauslomaketta.
Osallistuminen järjestelykustannuksiin
Kepa osallistuu torien järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Kepa voi osallistua
- järjestämisestä aiheutuviin yleisiin kuluihin (esim. tila- ja tekniikkavuokra, tapahtumaluvat)
- ohjelmatuotantoon (esim. esiintyjien matkakulut, näyttelyt)
- markkinointi- ja tiedotuskuluihin (esim. mainokset, käsiohjelma)
- järjestöjen yhteiseen suunnittelutyöhön (koulutukset, suunnittelutapaamiset, tiedotus järjestöille)
Kepa korvaa ainoastaan Mahdollisuuksien tori -verkostoon hyväksyttyjen päivätapahtumien kuluja. Iltaklubeihin korvausta ei myönnetä.
Kepa osallistuu torien järjestämisestä aiheutuviin kustannuksia enintään 1500 - 4000 eurolla. Tuen suuruus riippuu torikävijöiden ja osallistuvien järjestöjen määrästä.
Toritukea haetaan kirjallisesti toritukihakemuksella ja siihen liitetyllä budjetilla viimeistään kuukautta ennen toripäivää. Kepa korvaa vain ne kulut, jotka on määritelty Kepan maksettavaksi hakemuksessa.
Kaikki Kepan tukiin liittyvät lomakkeet löydät Talouslomakkeet -sivulta.
Verkkosivut ja sähköposti
Kepa ylläpitää näitä sivuja. Jokaisella toripaikkakunnalla on oma sivusto esimerkiksi www.mahdollisuuksientori.fi/kouvola. Paikallisten torijärjestäjien velvollisuus on päivittää oman paikkakuntansa sivustoa. Opastusta ja apua nettisivujen päivittämiseen saa Kepasta torikoordinaattorilta.
Jokaiselle torille on myös oma sähköpostiosoite, muotoa "paikkakunta" @mahdollisuuksientori.fi. Osoitteeseen tulevat viestit ohjautuvat automaattisesti Kepaan ilmoitetuille henkilöille.

