Mikä tori?
Mahdollisuuksien toreilla globaalista tulee paikallinen
Mahdollisuuksien torit ovat kaikille avoimia ilmaistapahtumia, joissa kansalaisjärjestöt esittelevät toimintaansa, tuovat esille köyhyyden ja epätasa-arvon syitä sekä tarjoavat mahdollisuuksia ja keinoja yksittäisille ihmisille vaikuttaa oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Mausteena toreilla on tarjolla herkkuja maailman eri kolkista sekä kulttuuriesityksiä, keskusteluja ja muuta ohjelmaa.
Tapahtuma järjestetään vuosittain noin 20 paikkakunnalla. Paikalliset järjestöt vastaavat torien järjestämisestä.
Eri paikkakuntien Mahdollisuuksien toreille osallistuvat järjestöt ja muut toimijat muodostavat valtakunnallisen Mahdollisuuksien tori -verkoston, jota koordinoi Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry.
Kaiken maailman kohtauspaikka
Koko perheen tapahtuma on paikallisille yhdistyksille ja järjestöille tilaisuus saada laajempaa näkyvyyttä ja tavoittaa tätä kautta uusia jäseniä sekä saada viestiään kuulluksi suuremmalle yleisölle ja päättäjille.
Mahdollisuuksien toreilla esittäytyy järjestöjä laidasta laitaan. Kansainvälisiin kysymyksiin keskittyvien kansalaisjärjestöjen lisäksi mukana on muun muassa urheilu-, lapsi-, nuoriso-, kulttuuri- sekä sosiaali- ja terveysjärjestöjä, ay-liikettä unohtamatta. Tapahtumissa on ollut mukana myös esimerkiksi kirkko, ulkoasiainministeriö, päiväkotiryhmiä ja työllisyysprojekteja.
Kävijöille tapahtumat tarjoavat elämyksiä ja mahdollisuuksia vaikuttamiseen. Toreilla voi osallistua kampanjoihin tai löytää itselleen mielekästä toimintaa pidemmäksikin aikaa.
Toreista koko kansan tapahtumia
Järjestöt tuottavat kuntaan monipuolisen kulttuuritapahtuman vapaaehtoisvoimin. Parhaimmillaan toritapahtumat vahvistavat kansalaisyhteiskuntaa ja nostavat kansalaisten aktiivisuutta sekä lisäävät eri väestöryhmien välistä suvaitsevaisuutta.
Mahdollisuuksien toreilla on pitkät perinteet. Tapahtuma sai alkunsa Vaasassa 1980-luvun puolivälissä, jolloin ryhmä aktiivisia kirkon ja kaupungin työntekijöitä järjesti kehitysyhteistyöjärjestöjen yhteisesittäytymisen. Aktiivisimmillaan tapahtumia oli vuosittain liki 40 paikkakunnalla. Lisää tietoa menneistä toreista saa historia-sivulta.
1990-luvun alussa Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry ryhtyi tukemaan tapahtumia. Nykyisin toritapahtumia järjestetään noin 20 eri paikkakunnalla, ja torien koordinoinnista vastaa toriverkosto.
Suurin Mahdollisuuksien tori nähdään vuosittain Helsingin Kaisaniemen puistossa Maailma kylässä -festivaalin yhteydessä. Yksipäiväinen tori järjestettiin alunperin vuorovuosina kaksipäiväisen festivaalin kanssa, joka aloitettiin Kaisaniemessä 1995 eräänlaisena jättitorina. Molempien tapahtumien suosio kasvoi vuosi vuodelta, ja vuonna 2005 tapahtumat yhdistyivät.
Tule mukaan!
Tule järjestösi kanssa Mahdollisuuksien torille! Torilla voi rekrytoida uusia vapaaehtoisia, tutustua paikkakunnan muihin toimijoihin, välittää ajankohtaista tietoa ja kertoa uusista kampanjoista. Torit ovat myös hyvä paikka kerätä varoja toimintaan.
Haluatko olla mukana järjestämässä paikkakuntasi Mahdollisuuksien toria? Ota yhteyttä torien järjestäjiin tai Kepan MT-koordinaattoriin. Torien yhteyshenkilöiden tiedot löytyvät erikseen kunkin paikkakunnan sivulta.
Järjestäjän oppaasta löydät tietoa tapahtuman järjestämiseen.
