Historia
Toreista koko kansan tapahtumia
Mahdollisuuksien toreilla on pitkät perinteet. Mahdollisuuksien tori -tapahtuma sai alkunsa Vaasassa 1980-luvun puolivälissä, jolloin ryhmä aktiivisia kirkon ja kaupungin työntekijöitä järjesti kehitysyhteistyöjärjestöjen yhteisesittäytymisen. Aktiivisimmillaan toreja toteutettiin vuosittain liki 40 paikkakunnalla. Suuri yleisö kiinnostui kehitysyhteistyöjärjestöistä myös kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiseen tähtäävän prosenttiliikeen ansiosta.
1990-luvun alussa toritapahtumien suosio väheni niin, että toreja järjestettiin vain muutamia. Kepa ry ryhtyi tukemaan paikallisia toimijoita elvyttääkseen maakuntien toritapahtumat. Nykyisin tapahtumia järjestetään vuosittain noin 20 eri paikkakunnalla, ja tapahtumat muodostavat Mahdollisuuksien tori – verkoston.
Järjestöjen näyteikkuna
Mahdollisuuksien torit ovat ilmaisia koko perheen yleisötapahtumia, joiden tavoitteena on herättää kiinnostusta maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen. Mausteena on eri maiden kulttuuria ja herkkuja. Tapahtumat ovat paikallisille yhdistyksille ja järjestöille tilaisuus esitellä toimintaansa ja saada tätä kautta tukevamman jalansijan niin jäsenhankintaan kuin vaikuttamistyöhönkin.
Kävijät voivat osallistua kampanjoihin tai löytää itselleen mielekästä toimintaa pidemmäksikin aikaa. Samalla voi maistella maailmankeittiöiden herkkuja ja kuunnella elävää musiikkia.
Helsingin tori Maailma kylässä -festivaaliksi
Suurin Mahdollisuuksien tori nähdään vuosittain Helsingin Kaisaniemen puistossa Maailma kylässä -festivaalin yhteydessä. Yksipäiväinen tori järjestettiin alunperin vuorovuosina kaksipäiväisen festivaalin kanssa, joka aloitettiin Kaisaniemessä 1995 eräänlaisena jättitorina.
Molempien tapahtumien suosio kasvoi vuosi vuodelta, ja vuonna 2005 tapahtumat yhdistyivät. Vaikka Helsingin tori jatkaa nykyään Maailma kylässä -festivaalina, se on edelleen osa Mahdollisuuksien tori -tapahtumasarjaa. Maailma kylässä – festivaaleilla on Mahdollisuuksien tori – teltta, joka täyttyy joka kevät sadoista järjestöistä.
Mahdollisuuksien toreilla globaalista tulee paikallinen
Globaaleja ongelmia käsitteleviä tempauksia ja kampanjoita on järjestetty joka vuosi Mahdollisuuksien torien yhteydessä. Kampanjoita on suunnattu sekä kuluttajille että päättäjille, tai niillä on haluttu vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon sekä yksittäisten ihmisten ajatusmaailmaan.
Kampanjoita ovat olleet esimerkiksi kehitysmaiden velkojen anteeksiantoon pyrkinyt Jubilee 2000, arabikulttuuria esitellyt ulkoministeriön Tuhat ja yksi askelta -kampanja, maailmankaupan rakenteisiin suuntautunut Caffé Latte -tempaus, vuoden 2005 suuren suosion saanut Poseeraa parempi maailma -valokuvatempaus, Terveisiä jostakin Suomesta -korttitempaus ja massaglobbaus 2007.
Mahdollisuuksien toreilla on vuosittain myös yhteinen teema, jolla halutaan nostaa esiin jotakin globaaleihin kehityskysymyksiin ja yhteisvastuuseen liittyvää näkökulmaa. Teemoina on ollut esimerkiksi lasten oikeudet, oikeudenmukainen kauppa sekä ilmastonmuutos.

