Järjestöille
Kaikki järjestöt ja muut toimijat ovat tervetulleita esittäytymään Mahdollisuuksien torille ja tuottamaan omanlaistaan ohjelmaa. Yhdistävänä tekijänä on halu toimia paremman maailman puolesta ja vapaaehtoistyö.
Osallistumismaksu torille on 25 € (sisältää telttapaikan ja pöydän). Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Järjestöt tuovat itse paikan päälle omat tuolit ja muut tarvikkeet. Sähköä ei tänä vuonna valitettavasti ole tarjolla osallistujille.
Lavaesitysten välissä on toivottu ja varattu aikaa järjestöjen puheenvuoroja varten. Puheenvuorossa tulee tuoda esille järjestönsä lisäksi vuoden teemaa, ilmastonmuutosta. Puheenvuoroja on rajoitetusti ja ne jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuessa tulee mainita puheen aihe ja pitäjän tai pitäjien tiedot. Kestoltaan puheenvuorot ovat hyvin ytimekkäitä, korkeintaan viisi minuuttia (5 min) pitkiä.
Leppävaaran kirjasto järjestää torille Elävän kirjaston, jossa lainattavissa ovat paperisten kirjojen sijaan elävät ihmiset keskustelua varten. Elävän kirjaston ihmiset edustavat erilaisia vähemmistöryhmiä ja sillä pyritään edistämään erilaisten ihmisten kohtaamista ja vuoropuhelua. Voitte halutessanne välittää Elävään kirjastoon oman henkilön ilmoittautumisen yhteydessä.
Lisätietoja elävänkirjastosta osoitteesta: www.elavakirjasto.fi.
Ilmoittautuminen torille on päättynyt. Kannattaa silti kysellä peruutuspaikkoja! Yhteydenotot torin tuottajalle osoitteeseen: aino-mari.ryokas@humak.edu.
Ilmoita s-postiviestissä seuraavat asiat:
- Järjestön nimi ja mahdollinen www-osoite
- Tiedot kaikenlaisten elintarvikkeiden myynnistä
- Vastuuhenkilön nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite
- Mahdollinen halukkuus puheenvuoroon lavalla (aihe ja pitäjän yhteystiedot)
- Minkälaista toimintaa järjestönne on suunnitellut esittelypöydän yhteyteen (toiminta tervetullutta!)
- Ottaako järjestönne osaa Elävään kirjastoon
- Erityistoiveet sekä muuta huomioitavaa
Toivotamme kaikki ilolla mukaan Mahdollisuuksien torille!



