Jyväskylän tori 2005

Mahdollisuuksien tori järjestettiin Jyväskylässä perjantaina 3.6.2005 kello 10-17. Paikkana oli perinteiseen tapaan kävelykatu kaupungin keskustassa.

Päivällä värikkäässä ohjelmassa nähtiin muun muassa tanssia, teatteria ja joogaesityksiä. Lisäksi Jyväskylän Mahdollisuuksien torilla pääsi vaikuttamaan kehitysavun nostamisen ja maailmankaupan oikeudenmukaisempien rakenteiden puolesta otattamalla itsestään valokuvan Poseeraa parempi maailma -valokuvakampanjassa.

Torille tuli mukaan yli kymmenen kansalaisjärjestöä. Tapahtuman järjestävien kansalaisjärjestöjen toimintaa toi tutuksi järjestösuunnistus, jossa kerättiin vastaukset ristisanatehtävän kysymyksiin järjestöjen esittelypisteistä. Kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin kolme palkintoa.

Illalla Mahdollisuuksien tori jatkui ylioppilastalolla Ilokivessä kello 21-03. Iltabileissä oli tarjolla kasvisruokaa, järjestöjen esittelypisteitä, Bogostylen senegalilaista rappia sekä poppia, punkkia ja trip-hopia paikallisten bändien Islan, Rakkauden ja Elisabeth Undergroundin tarjoilemana.