Kajaanin tori 2009
Kajaanin Raatihuoneentori muuttui 23.5.2009 klo 10-14 värikkääksi Mahdollisuuksien toriksi, kun yli kaksikymmentä kansalaisjärjestöä ja toimijaa esittäytyivät alueella. Ilmaisessa Kajaanin Mahdollisuuksien tori -tapahtumassa oli monipuolista ohjelmaa koko perheelle.
Valtakunnallisena toriteemana tänä vuonna oli ilmastonmuutos, josta sai monipuolista asiatietoa ja hyviä vinkkejä esillä olevilta järjestöiltä. Tapahtuman monikulttuurisessa ohjelmassa oli muotinäytös, tanssia ja musiikkia sekä järjestöjen tempauksia ja kampanjoita. Saatavilla oli eksoottisesta suuhunpantavasta aina Kainuun sukkiin. Torilla esittäytyi myös Kirjastoauto Kippe, johon yleisöllä oli mahdollisuus tutustua.
Toritapahtuman avasi Kajaanin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Vesa Kaikkonen ja juontajana toimi näyttelijä Esko Vatula.



