Mahdollisuuksien tori avautuu Porissa jo neljättä kertaa
Asiaa ilmastonmuutoksesta ja yhdistystoiminnasta
Tule nauttimaan monikulttuurisesta toritunnelmasta Porin kävelykadulle 24.7.2010!
Porissa järjestetään taas paikallista ja valtakunnallista yhdistystoimintaa esittelevä ja siihen innostava Mahdollisuuksien tori. Kävelykadulle lauantaina 24. heinäkuuta klo 11–15 levittäytyvä tori on osa SuomiAreenan ohjelmaa ja sen kattoteemana on ilmastonmuutos. Ilmainen yleisötapahtuma tarjoaa monipuolisia elämyksiä, musiikkia ja monikulttuurista tunnelmaa koko perheelle.
Mahdollisuuksien torilla yli 35 järjestöä esittelee toimintaansa. Oheisohjelmassa on mm. perinteinen köydenveto kaupunginvaltuutetut vastaan järjestöväki sekä musisointia suomalaisin ja afrikkalaisin perinnesoittimin. Päivän aikana julkistetaan myös satakuntalaisen kirjallisuuden vuoden 2010 Hyvän Haltiattaren.
Mikä Mahdollisuuksien tori?
Mahdollisuuksien torit ovat ilmaisia yleisötapahtumia, joiden tavoite on herättää suomalaisten kiinnostus maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen. Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan koordinoimia Mahdollisuuksien toreja järjestetään vuosittain noin 20 paikkakunnalla ympäri Suomea.
Ohjelma
Päivän ohjelma Porin kävelykadulla 24.7.2010.
11.30 Ruosniemen hanurien nuoret
12.00 Magulamberre (Rodrigues "Magulamberre" José (Mosambik) - timbila, txitende ja txigovila)
13.00 Manuscript julkistaa kirjallisuuden Hyvän Haltiattaren 2010
14.00 Köydenveto: valtuutetut vs. järjestöväki
14.30 Magulamberre
Järjestöesittelyjä & haastatteluja muun ohjelman lomassa.
Torilta löytyy myös askartelua lapsille. Porin seudun ympäristöseuran teltalla voi puolestaan kysellä vastauksia erilaisiin luontokysymyksiin.

