Rovaniemen tori 2005

Rovaniemen Mahdollisuuksien järjestettiin 12.-13.11.2005 yhdessä Monikulttuurifestivaali Kaamoksen kasvot kanssa. Konserteista, työpajoista, elokuvista, keskustelutilaisuuksista ja muusta, järjestöjen tarjoamasta ohjelmasta muodostui koko viikonlopun kestävä monipuolinen tapahtuma kaiken ikäisille. Tapahtuma järjestettiin Lyseonpuistion lukiossa.

Lauantaina klo 12-18 oli ohjelmassa työpajoja aikuisille (mm. butoh-tanssia, afrotanssia, itämaista tanssia, salsaa, saamelaista käsityötä ja ekositeiden valmistusta) sekä järjestöjen tarjoamaa ohjelmaa ja niiden toiminnan esittelyjä. Sunnuntaina klo 11-16 oli vuorossa erityisesti lapsiperheille tarkoitettu isänpäivä-piknik.  Työpajat ja musiikki oli suunnattu lapsille, ja kahviossa sai nauttia isänpäiväherkkuja.

Perjantai- ja lauantai-iltoina oli yhteensä viisi klubia. Yleisölle tarjottiin rockia, reggaeta, flamencoa, salsaa, runoja... Klubit olivat Grandessa, Tupsussa, Assalla ja Caissassa.