Tampereen tori 2008

Lauantaina 17.5.2008 järjestettiin Tampereella perinteinen Mahdollisuuksien tori. Paikkana oli viime vuotiseen tapaan Väinö Linnan aukio Finlaysonilla. Samassa yhteydessä järjestettiin myös kaksipäiväinen Suomen Sosiaalifoorumi työväenmuseo Werstaalla.

Torin ulkomaisena päävieras nähtiin sambialainen yhteisöteatteriryhmä Kamoto, joka tuli Suomeen Huussi ry:n vieraana. Kuukumina tanssitti yleisöä kuubalaisen musiikin tahtiin, Poutatorvi tarjoili ison annoksen auringoista jytää ja maanmainio Rumba Tre laittoi viimeisenkin epäilijän liikkeelle.

Torilla oli myös tanssiesityksiä, työpajoja, näyttelyitä, lapsille ja nuorille suunnattua ohjelmaa sekä vapaa pääsy lastenkulttuurikeskus Rullaan ja työväenmuseo Werstaalle.

Mahdollisuuksien torit ovat Kepan koordinoima tapahtumien verkosto, jossa paikalliset kansalaisjärjestöt esittelevät toimintaansa. Tapahtumissa on myös runsaasti erilaista oheisohjelmaa. Painopiste on kehitysyhteistyössä ja monikulttuurisuudessa, mutta järjestöjä on laidasta laitaan Amnestysta Udokuun, tai kuten Kepa mainostaa, Martoista Maan ystäviin. Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin.

Mahdollisuuksien tori tarjoaa järjestöille mahdollisuuden esitellä omaa toimintaansa, kampanjoida, hankkia kannatusjäseniä ja tunnettavuutta, sekä verkostoitua laajalta kentän eri toimijoiden kanssa. Tänä vuonna teemana on kauppa, tarkoituksena on järjestää monenlaista oheistoimintaa koko perheelle. Järjestöt voivat järjestää omaa ohjelmaa, kuten työpajan tai tanssiesityksen. Erityisesti kaikki lapsille ja nuorille suunnattu ohjelma on tervetullutta.

Torin puolella pääpaino on mukavassa yhdessäolossa, foorumi tarjoaa painavampaa asiaa maailman tilasta ja tulevaisuudesta. Kävijöitä tapahtumassa oli vuonna 2007 useampi tuhat ja järjestöjä kuutisenkymmentä. Mahdolllisuuksien tori on saanut jalansijan Tampereella kesäkauden rempseänä aloittajana.