Lehdistötiedote 8.9.2011

Mahdollisuuksien torit houkuttelivat 30 000 vierailijaa eri puolilla Suomea

Ilmaiset koko perheen tapahtumat levittivät iloista, vapaaehtoistoiminnan täyteistä tunnelmaa Maarianhaminasta Rovaniemelle. Toreilla esittäytyi lähes 600 järjestöä.

Mahdollisuuksien toreilla vietettiin tänä vuonna EU:n laajuista vapaaehtoistoiminnan teemavuotta. Vapaaehtoistoiminnan esiin nostaminen sopi tapahtumien luonteeseen mitä parhaiten, sillä Mahdollisuuksien torit ovat itsessään paikallisten järjestöjen ja vapaaehtoisten voimannäytteitä.

Mahdollisuuksien toreilla nostettiin esiin globaaleja kehityskysymyksiä. Maailmanlaajuisten yhteyksien lisääntyminen merkitsee, että ihmiset ovat yhä riippuvaisempia toisistaan ja kantavat yhdessä vastuuta toistensa hyvinvoinnista. Tapahtumissa ei tyydytty osoittelemaan epäkohtia, vaan järjestöt tarjosivat rohkaisevia esimerkkejä siitä, mitä jokainen voi tehdä paremman maailman puolesta.

Tänä vuonna lähes 600 järjestöä esitteli toreilla toimintaansa ja tarjosi ihmisille mahdollisuuksia ja keinoja vaikuttaa oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Torille osallistuneiden järjestöjen kautta korostui vapaaehtoistoiminnan monimuotoisuus.

Kuopiossa Wilson Kirwa kertoi Reilun kaupan tuotteista ja Amnestyn Romaneja kohdellaan kuin roskaa -kampanja muistutti useilla paikkakunnilla ihmisiä Euroopan romanien heikosta asemasta. Toreilta löytyi myös neuvoja ilmastonmuutoksen torjuntaan ja rasismin vastaisia kampanjoita. Rauhan puolesta kampanjoivat järjestöt muistuttivat maailman konflikteista ja niiden ehkäisyn tärkeydestä.

Painavan asian lisäksi nautittiin herkullisia makuja läheltä ja kaukaa. Torit tarjosivat kävijöille myös värikkäitä tanssi- ja musiikkiesityksiä, joiden avulla vieraat pääsivät sukeltamaan niin aasialaisen tanssin pyörteisiin kuin afrikkalaisiin rumpurytmeihin.

Mahdollisuuksien torit tuotetaan paikallisin vapaaehtoisvoimin ja niiden tavoitteena on lisätä kansalaisten aktiivisuutta ja vahvistaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa. Valtakunnallista Mahdollisuuksien tori -verkostoa koordinoi Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry.

 

Lisätietoja

Katja Hintikainen
Kepan valtakunnallisen Mahdollisuuksien toriverkoston koordinaattori
katja.hintikainen@kepa.fi
puh. 09 584 23 282 / 045 773 11 007